Äiti ja poika seisovat kalliolla ja katsovat merelle.
Kuva: Anna Autio

Kumppaneille ja ammattilaisille


Yhdessä olemme enemmän

Lasten ja perheiden hyvinvointia edistetään parhaiten tarjoamalla heille monipuolista, avointa ja kynnyksetöntä toimintaa sekä vanhemmuuden tukea lähellä perheitä. MLL:n lapsi- ja perhetoiminta vahvistaa lasten ja perheiden voimavaroja tarjoamalla lapsille ja vanhemmille vertaistukea sekä varhaista apua ja edistämällä perheiden arjen sujuvuutta.

MLL:n Pohjois-Suomen piiri kehittää ja ylläpitää monipuolista toimintaa Pohjois-Pohjanmaan alueella. MLL:n perheille tarjoamat toimintamuodot ovat osa paikallista ja valtakunnallista lapsi- ja perhepalveluiden kokonaisuutta. Toiminta perustuu käytännössä testattuihin malleihin, joiden vaikutuksia MLL arvioi säännöllisesti. 

MLL:n lapsi- ja perhetoimintaa toteutetaan sekä ammatillisesti että vapaaehtoistoimintana. Panostamme vapaaehtoistoiminnan ammatilliseen ohjaukseen, jonka avulla varmistetaan toiminnan jatkuvuus ja vahvistetaan vapaaehtoisten osaamista ja jaksamista. Toimintamuotojamme ovat mm. paikallisyhdistysten ja piirien järjestämät toiminnat kuten avoimet kohtaamispaikat, vertaisryhmä- ja tukihenkilötoiminta, sukupolvitoiminta sekä lapsiperhe-tapahtumat.

 

MLL työskentelee aktiivisesti yhteistyössä erilaisten kumppaneiden, kuten kuntien, koulujen ja varhaiskasvatuksen kanssa. Lisäksi tarjoamme osaamistamme koulutuspalveluiden ja ammatillisten perhepalveluiden kautta niin kunnille, oppilaitoksille kuin yrityksillekin. 

Yhteystiedot:
Eevaleena Mattila
toiminnanjohtaja
p. 050 5110966
eevaleena.mattila(at)mll.fi