PerhePesä®

Mitä PerhePesät ovat?

PerhePesä on kohtaamispaikka, jossa vanhemmat voivat tavata toisia vanhempia, lapset saavat leikkiseuraa ja voi osallistua ohjattuun toimintaan.  Toiminta on ammatillisesti ohjattua, maksutonta ja kaikille avointa.


Piirillä on PerhePesät Kuusamossa, Ylivieskassa ja Oulussa. Tästä pääset siirtymään PerhePesien omille sivuille:

Kuusamo
Oulu
Ylivieska

PerhePesien toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä perheiden kanssa. Otamme mielellämme vastaan toiveita ja ideoita toiminnan kehittämiseksi, jotta se vastaisi perheiden toiveita ja tarpeita.

PerhePesän tausta-ajatuksena on yhteistyö sekä tiedon ja osaamisen vaihto alueen perhepalvelu- ja järjestötoimijoiden kanssa. Tarvittaessa perhe ohjataan kunnan tai muiden järjestöjen palveluihin.

PerhePesässä voi olla osallistujien, vapaaehtoisten tai yhteistyökumppaneiden järjestämää toimintaa. PerhePesässä voi tehdä myös opintoihin liittyviä työharjoitteluita ja kehittämistehtäviä.  Kysy lisää mahdollisuuksista PerhePesän ohjaajalta.


Yhteystiedot:

Sarliina Laitila
koordinaattori
sarliina.laitila(at)mll.fi
p. 045 8531552