Toimintakuvaukset

Avoimeen PerhePesään voit tulla omien aikataulujesi mukaan silloin, kun ovet ovat avoinna. PerhePesästä löydät juttuseuraa, lapsille leikkiseuraa, tukea vanhemmuuteen ja saat tarvittaessa ohjausta ja neuvontaa. PerhePesässä voi olla myös vierailijoita sekä ohjattua toimintaa, johon voit osallistua halutessasi. 

HaikaraPesä on tarkoitettu ensimmäisen lapsen saaneille vauvaperheille (lapsi alle 1v.). Mukaan voi tulla jo odotusaikana. HaikaraPesässä voi tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia perheitä. Samalla vanhemmat saavat tietoa ja arvokkaita vinkkejä vauva-arjen tueksi.

 Espanjankielinen perhekerho / Club de Español on tarkoitettu 0-6 -vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen. Kerhossa pidetään yllä ja opitaan espanjan kieltä leikkien, laulujen ja muiden yhteisten touhujen kautta. Kerhon pääasiallinen kieli on espanja.

Itsellisten vanhempien olohuone on avointa toimintaa, jonka ohjaajana toimii Sateenkaariperheet ry:n vapaaehtoinen. Toiminta on avointa kaikille itsellisille vanhemmille tai itsellistä vanhemmuutta suunnitteleville. Lapset ovat tervetulleita tapaamiseen.

Kantovälinetreffit on Kantoliinayhdistyksen järjestämää toimintaa, johon voivat osallistua kaikki lapsen ergonomisesta kantamisesta kiinnostuneet. Paikalla on Kantoliinayhdistyksen kantotukihenkilö. Tervetuloa kokeilemaan ja tutustumaan ergonomisiin kantovälineisiin!

Kielipolun kerho on Suomen Kielipolku SLI ry:n järjestämä kerho, joka tarjoaa vertaistukea puheen ja kielen kehityksen viivästymiseen ja arjen haasteisiin sekä mukavaa yhdessäoloa. Kielipolun perhekerhossa voit istahtaa hetkeksi alas, juoda kupin kahvia ja jutella samassa elämäntilanteessa olevien muiden vanhempien kanssa, lasten leikkiessä hoitajan kanssa. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Oulu | Suomen Kielipolku SLI ry 

Helminauha-vertaisryhmä ohjaa Simpukka ry:n Helminauha-hankkeen ja Sateenkaariperheiden vapaaehtoiset vertaisohjaajat. Helminauha-vertaisryhmä on tarkoitettu kaikille lahjasoluilla lasta toivoville ja lapsia saaneille vanhemmille ja perheille, sekä itse lahjasoluilla alkunsa saaneille henkilöille. Tapaamiseen ovat myös lapset tervetulleita, mutta pääpaino on aikuisten keskustelussa. Vertaisryhmässä voi kysyä ja jakaa tuntemuksia ja kokemuksia lasten saamisesta lahjasoluilla ja lahjasolutaustasta. 

Monikkoperheiden vauva- ja taaperotapaamiset on Pohjois-Suomen Monikkoperheet ry:n toteuttamaa toimintaa. Kohtaamispaikassa kuulet toisten monikkovanhempien kokemuksia arjesta monikkovauvojen kanssa ja pääset tapaamaan muita monikko-odottajia.

Ompelukerhossa voi ommella omilla kankailla tai korjata rikki menneitä vaatteita. Aikaisempaa osaamista ei vaadita, sillä paikalla on ammattitaitoinen ohjaaja, joka neuvoo ja opastaa tarvittaessa. Ompelukerhossa on valmiina perusompelukoneita, yksi saumuri sekä ompelutarvikkeita eli riittää, että tuot mukanasi oman ompelutyön.  Lapset saavat tulla mukaan ja heidän seuranaan on ammattitaitoinen ohjaaja. Ilmoittaudu mukaan viestillä (p. 040 5646520) ja mihin ryhmään osallistut (ryhmä 1 klo 9-11, ryhmä 2 klo 11.30-13.30 ja ryhmä 3 klo 13.30-15.30). 

Sateenkaariperhekahvila on kohtaamispaikka kaikenlaisille sateenkaariperheille, odottajille sekä sateenkaariperheestä haaveileville ja suunnittelijoille. Täällä voit tutustua toisiin sateenkaariperheisiin rennon yhdessäolon, juttelun, kahvittelun ja lasten vapaan leikin merkeissä. Tarjolla teetä ja kahvia. Sateenkaariperhekahvilassa on paikalla Sateenkaariperheet ry:n vapaaehtoinen vertaisohjaaja.

MLL Paikallisyhdistysten perhekahvilat Oulussa MLL:n paikallisyhdistysten perhekahviloita toimii useampi Oulussa.  Perhekahvilat ovat kaikille lapsiperheille avoimia kohtaamispaikkoja, joissa mm. jutellaan, kahvitellaan, leikitään lasten kanssa. Perhekahviloita ohjaavat paikallisyhdistysten vapaaehtoiset perhekahvilaohjaajat. Oulussa toimivat perhekahvilat löytyvät täältä. Nummikadun perhekahvila on MLL Pohjois-Suomen piirin tiloissa toimiva MLL Oulun paikallisyhdistyksen perhekahvila.

Vauva- ja taaperotreffit ovat tarkoitettu alle 2-vuotiaille lapsille vanhempineen. Ohjaajina MLL Pohjois-Suomen piirin työntekijät.